Majakka

Ole ajoissa liikkeellä uuden kodin ostossa, niin sinulla on mahdollisuus valita mieleisesi materiaalit ja sävyt valmiiksi mietityistä kokonaisuuksista.

Kuhunkin kohteeseemme kootaan ajanhenkiset, korttelin yksilöllistä ilmettä korostavat laatta, parketti- ja kalustevaihtoehdot, joista tulevat asukkaat voivat valita makunsa mukaan.

Rakenteilla olevan Vapaaherran Majakan sisustusvalinnat toteuttanut sisustusarkkitehti Minna Rouhiainen kertoo seuraavaa:

-Tässä kohteessa materiaalipaletti luotiin siten, että asiakkaalle löytyy jo valmiiksi mietittyjä, yhtenäisiä materiaalikokonaisuuksia, jotka ammentavat tunnelmaa saariston majakoista – kohteen nimen mukaisesti. Vaalea Rönnskär, keskiruskea Kallbådan sekä Harmajan majakan mukainen tumma harmaa muodostavat kolme selkeää tyyliä.

– Mutta kuten kaikki tiedämme, makuja on yhtä monta kuin on sisustajaakin. Tästä lähti ajatus, että kokonaisuuksien sisällä olevia sävyjä voisi valita ristiinkin. Silloin tyylivariaatioita tulee jopa 243, jolloin mahdollisimman monen asukkaan yksilölliset toiveet toteutuvat, Minna kertoo visiostaan.

Jos mielessäsi on kuitenkin jotain täysin uniikkia, voi materiaaleja, kalusteita ja huonejärjestystäkin muokata rakennusaikataulun sallimissa rajoissa.

Vapaaherran Majakan sisustusmateriaalit ovat nyt valittavissa. Tervetuloa suunnittelemaan kanssamme uuden kotisi sisustusta!

”Löydä unelmatalollesi tontti tai ihastu toteuttamiimme kohteisiin idyllisessä Sundsbergin rannassa. Ota yhteyttä ja keskustellaan lisää!”

hr-beige

Asuntomyynti

p. (09) 6130 3450

asuntomyynti@eke.fi