koira

– Koiria Sundsbergissa on todella paljon. Meidänkin taloyhtiössä koira löytyy neljännekseltä talouksista, ja lenkeillä tulee vastaan jos jonkinnäköistä hännänheiluttajaa, kertoo Sundsbergissä asuva Jonna Väyrynen. Jonnalla on koiria kaksi: 9-vuotias kromfohrländer Hippo sekä perheen juniori, 11 kuukauden ikäinen espanjanvesikoira Peppi.

Koirien kanssa elämistä Sundsbergissä Jonna kuvailee helpoksi ja mukavaksi. Ulkoiluttamismaastoja löytyy hyvin hoidetuista jalankulkuväylistä isoihin metsäalueisiin. Toisinaan Jonna poikkeaa koirineen myös meren äärelle Sundet III -alueen rantamaisemiin.

Jonnan, Hipon ja Pepin yhteinen harrastus on agility, jota treenataan säännöllisesti vuoden ympäri. Agilityharjoitukset kuuluvat myös Sundsbergissä toimivan koirakerhon ohjelmaan. Harjoituksia on järjestetty muun muassa Sipulin rannan ja Sundsbergin Stadikaksi ristityn urheilukentän tienoilla. Lähivuosina Sundsbergin koiranomistajille on luvassa uusi kokoontumis- ja harrastuspaikka,  kun Sundsbergin rannan alueelle suunniteltu koirapuisto valmistuu.

– Tiedän Sundsbergin alueelta koiria, joita käytetään näyttelyissä, metsästyksessä, tottelevaisuuskoulutuksessa, palveluskoiratreeneissä tai vinttikoirien ratajuoksussa, joten kaikenlaista seuraa koiran omistajille löytyy. Sundsbergin rantaan tulevalle koirapuistolle on siis paljon käyttäjiä ja sitä odotetaan innolla, Jonna vakuuttaa.

”Löydä unelmatalollesi tontti tai ihastu toteuttamiimme kohteisiin idyllisessä Sundsbergin rannassa. Ota yhteyttä ja keskustellaan lisää!”

hr-beige

Asuntomyynti

p. (09) 6130 3450

asuntomyynti@eke.fi