Sundsberg suunnistus

Yksi Sundsbergin erityispiirteistä on alueen monimuotoinen luonto, joka tarjoaa mahdollisuuksia monenlaiseen harrastustoimintaan. Vaihteleva maasto sopii erinomaisesti esimerkiksi suunnistamiseen. Suunnistaa voi joko yksin tai porukassa – Kirkkonummella toimiva aktiivinen suunnistusseura Lynx tarjoaa mahdollisuuksia molempiin.

Monissa kilpailuissakin menestystä niittänyt Lynx tunnetaan perheiden ja nuorten seurana. Suunnistuskausi kestää huhtikuusta lokakuuhun. Kauden ulkopuolella seura järjestää jäsenilleen muuta urheilullista aktiviteettia. Lumisina talvina voidaan päästä jopa hiihtosuunnistamaan.

Yksi seuran aktiivijäsenistä on Sundsbergissä asuva Simo Sukselainen. Sukselainen halusi jakaa suunnistuksen iloa muillekin. Näin syntyi ajatus Sundsbergin kiintorasteista ja suunnistuskartasta.

– Ideana oli, että jokainen voi lähteä ihan kotioveltaan kokeilemaan suunnistusta, kuvailee Simo. Uuden harrastuksen aloittamista helpotettiin myös jakamalla kartta kaikkiin alueen kotitalouksiin.

Suunnistaessa lähialue tulee kaikin puolin tutummaksi. Rastien etsiminen voi viedä myös muiden luonnonläheisten harrastusten pariin:

– Suunnistaminen on siitäkin hyvä harrastus, että samalla pystyy kätevästi panemaan merkille vaikkapa hyvät marjapaikat. Karttaan merkityt paikat löytyvät sitten helpommin myös seuraavalla kerralla, kehuu Simo.

Sundsbergin luonnossa riittää ihmettelemistä pidemmäksikin aikaa. Metsästä löytyy alueita, jotka ovat saaneet kehittyä rauhassa vuosikymmenien ajan. Tämän ansiosta alueen luonto on poikkeuksellisen monimuotoinen. Suunnistamisen lisäksi luontoon tutustuminen onnistuu myös Lynxin, Kirkkonummen Ympäristöyhdistyksen ja EKE:n toimesta rakennetun luontopolun avulla.

”Löydä unelmatalollesi tontti tai ihastu toteuttamiimme kohteisiin idyllisessä Sundsbergin rannassa. Ota yhteyttä ja keskustellaan lisää!”

hr-beige

Asuntomyynti

p. (09) 6130 3450

asuntomyynti@eke.fi